Ruusut
Laji-
kuvaukset
Alla lista ruusukasvien kuvauksista.
Listauksen lajeista löydät lajiluettelo-sivulta.
Ruusulista sisältää myös edellisen vuoden pistokastaimet, joten monet taimista ovat myyntikuntoisia vasta loppukesällä tai seuraavana vuotena. Kasvattamamme ruusut ovat omajuurisia.
ROSA RUUSUT
Kesävihreitä (harvoin ikivihreitä) pensaita ja köynnöksiä. Yleensä piikkisiä ja juurivesoja muodostavia. Lehdet kierteisesti, parilehdykkäisiä. Kukat 5-lehtisiä, punaisia, valkoisia tai keltaisia, luonnonlajeilla yksinkertaisia. Kukat ovat yksittäin tai huiskiloissa. Kukinta kesä-heinäkuussa. Hedelmä marjamainen kiulukka. Risteytyvät helposti keskenään. Au-Pv, tuore, ravinteikas, läpäisevä. 100-200 lajia. Pohjoinen pallonpuolisko. Aasia, Amerikka, Eurooppa, P-Afrikka.
LUONNONLAJIT
ROSA ACICULARIS Karjalanruusu
Keskikokoinen pensas, 1-1.5 m. Pystykasvuinen. Tekee runsaasti juurivesoja. Punaruskeat versot. Kukat ruusunpunaisia, miedosti tuoksuvia. Kiulukat pitkänomaisia. Luonnonvarainen Suomessa. Eurooppa, Aasia, P-Amerikka. I-VIII
ROSA AGRESTIS Ruusut
Keskikokoinen pensas, 1-1.5 m. Kaareutuvaoksainen. Lehdykät tuoksuvat aromaattiselta. Valkoiset tai vaaleanpunertavat kukat. E-Eurooppa. I-?
ROSA ARKANSANA Ruusut
Pieni tiheäkasvuinen pensas, 0.5-1 m. Hyvin piikkinen. Ruusunpunaiset tuoksuvat kukat heinäkuussa. Kukkii pitkään. P-Amerikan keskiosat. I-?
ROSA BLANDA Kanadanruusu
Keskikokoinen pensas, 1-1.5 m. Pysty- ja hentokasvuinen. Harmaanvihreä lehdistö. Vaaleanpunaiset kukat. Itäinen P-Amerikka. I-V
ROSA DUMALIS Orjanruusu
Iso pensas, 2-4 m. Pysty- ja sirokasvuinen. Muistuttaa koiranruusua (R.canina). Ruusunpunaiset kukat. Tekee runsaasti kirkkaanpunaisia pitkänomaisia kiulukoita. Luonnonvarainen E-Suomessa. Viihtyy kuivilla ja karuilla kasvupaikoilla. Eurooppa. I-III-?
ROSA ELASMACANTHA (aff.) Ruusut
ROSA ELLIPTICA Ruusut
ROSA FEDTSCHENKOANA Pamirinruusu
Keskikokoinen pensas, 1-1.5 m. Suuret valkoiset kukat, kukkii lähes koko kesän. Kokeilukasvi. Kaakkois-Eurooppa, Aasia. I-?
ROSA GLAUCA Punalehtiruusu
Keskikokoinen tai iso pensas, 1-3 m. Kaarevaoksainen. Ei tee juurivesoja. Versot punaisia, sinihärmäisiä. Lehdet punertavan sinivihreitä. Ruusunpunaiset kukat. Kiulukat pallomaisia. Eurooppa: Alpit, Balkan. I-VII
ROSA GIZELLAE Ruusut
ROSA GYMNOCARPA Ruusut
Iso pystykasvuinen pensas, 2 m. Harvapiikkinen. Vaaleanpunaiset kukat. Sietää varjoa. Kokeilukasvi. Läntinen P-Amerikka. I-?
ROSA HELENAE Helenanruusu
Köynnös tai iso pensas, 3 m, tuettuna korkeampi. Voimakaskasvuinen. Harvapiikkinen. Kermanvalkoiset hunajantuoksuiset kukat suurissa tertuissa. Runsaskukkainen. Kukkii pitkään heinäkuussa. Talvenarka. Menestynyt lupaavasti E-Suomessa. Länsi-Kiina. (I-II)
ROSA JUNDZILLII Ruusut
Keskikokoinen pensas, 1.5 m. Vähäpiikkinen. Suurehkot voimakkaan vaaleanpunaiset kukat. Kokeilukasvi. Itä-Eurooppa. I-?
ROSA KOKANICA Ruusut
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Nuoret versot punertavia. Kirkkaankeltaiset kukat. Au, kuiva, läpäisevä. Suojainen, lämmin kasvupaikka. Kokeilukasvi. Keski-Aasia. I-?
ROSA MARGINATA (R. jundzillii) Ruusut
ROSA MAXIMOWICZIANA Kaariruusu
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Pitkät kaareutuvat oksat. Harvapiikkinen, tiheäversoinen. Valkoiset huiskilokukinnot. Talvenkestävä. Itä-Aasia. I-?
ROSA MICRANTHA Ruusut
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Pienet ruusunpunaiset tai vaaleanpunaiset kukat. Muistuttaa lajeja R. canina ja R. eglanteria. Eurooppa. I-?
ROSA MOLLIS Iharuusu
Pieni tai keskikokoinen pensas, 0.5-1.5 m. Pystyhaarainen. Harvapiikkinen. Harmaanvihreä lehdistö. Vaaleanpunaiset kukat. Pallomaiset punaiset kiulukat. Luonnonvarainen E-Suomessa. Eurooppa. I-?
ROSA MULTIFLORA Japaninköynnösruusu
Köynnös, 2-4 m. Pitkä- ja rentovartinen, vähäpiikkinen. Suuret valkoiset kukkatertut. Runsas kukinta kesä-heinäkuussa. Menestynyt kohtalaisesti etelärannikolla. (I-II)
ROSA OVEZINNIKOVII Ruusut
ROSA PALUSTRIS Luhtaruusu
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Pystykasvuinen. Voimakkaan vaaleanpunaiset kukat. Kukkii pitkään. Punainen syysväritys. Itäinen P-Amerikka. I-?
ROSA PIMPINELLIFOLIA Pimpinellaruusu
Pieni tai keskikokoinen pensas, 0.5-1.5. Tekee runsaasti juurivesoja. Tiheäpiikkinen. Pienilehdykkäinen. Sinertävänvihreä lehdistö. Kermanvalkoiset kukat alku-keskikesällä. Kiulukat pallomaisia, mustia. Eurooppa, Länsi- ja Keski-Aasia. I-II-?
ROSA PENDULINA Vuoriruusu
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Pystykasvuinen, tuuhea. Tekee runsaasti juurivesoja. Vaalean-purppuranpunaiset kukat. Kukkii aikaisin kesäkuussa, ennen juhannusruusua. Euroopan vuoristot. I-VI
ROSA PULVERULENTA Ruusut
Pieni runsaspiikkinen pensas, n. 1 m. Lehdistö miellyttävän aromaattinen. Vaaleanpunertavat kukat. Kokeilukasvi. E-Eurooppa, Välimeren alue. I-?
ROSA ROXBURGHII Ruusut
Keskikokoinen pensas. Sirokasvuinen. 15-lehdykkäiset vaaleanvihreät lehdet. Rungon kuori hilseilevä. Pitkät piikit pareittain. Vaaleanpunaiset kukat. Oranssinkeltaiset piikkiset kiulukat. Kokeilukasvi. Kiina. (I)
ROSA ROXBURGHII v. HIRTULA Ruusut
ROSA x RICHARDII (R. 'Sancta') Muumioruusu
Pieni pensas. n. 1 m. Himmeän tummanvihreä lehdistö. Kukat vaaleanpunaisia, haalenevat valkoisiksi. Ikivanha ruusuristeymä (R. gallica x R. phoenicia). Tätä ruusua on löydetty muinaisen Egyptin haudoista. Menestynyt hyvin E-Suomessa. Abyssinia, Egypti. I-?
ROSA SETIPODA Ruusut
Keskikokoinen tai iso pensas, 2-3 m. Vaaleanpunaiset kukat, keskusta valkoinen. Kukat runsaskukkaisissa tertuissa. Länsi-Kiina. I-?
ROSA SERAFINII Ruusut
Pieni hyvin piikkinen pensas, 0.5 m. Siro, kiiltävä, aromaattinen lehdistö. Piikit koukkumaisia. Vaaleanpunaiset kukat. Oranssit pyöreät kiulukat. Kokeilukasvi. Vaatii lämpimän, kuivan ja läpäisevän kasvupaikan. Kaakkois-Eurooppa. I-?
ROSA SHERARDII Okaruusu
Keskikokoinen tai iso pensas, 1-3 m. Vahvapiikkinen. Sinertävänvihreä lehdistö. Vaaleanpunaiset kukat. Muistuttaa lajia R. mollis. Luonnonvarainen Ahvenanmaalla. Eurooppa. I-V-?
ROSA TOMENTELLA (R. obtusifolia) Ruusut
ROSA TUSCHETICA Ruusut
ROSA KOREANA (R. ussuriensis) Koreanruusu
Pieni pensas, n. 1 m. Tiheäkasvuinen, pienilehdykkäinen. Valkoiset tai punaiset kukat. Harvoin viljelty. Itä-Aasia. I-?
ROSA VILLOSA Luumuruusu
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Harvapiikkinen. Ruusunpunaiset kukat. Tummanpunaiset suuret luumunmuotoiset kiulukat. Eurooppa, P-Afrikka. I-?
ROSA VIRGINIANA Kiiltoruusu
Keskikokoinen pensas, 1-2 m. Tekee niukasti juurivesoja. Kiiltävän tummanvihreä lehdistö. Ruusunpunaiset kukat. Itäinen P-Amerikka. I-II-?
ROSA WICHURAIANA Ruusut
Osittain ikivihreä pensas tai köynnös. Rentovartinen. Kiiltävän tummanvihreä lehdistö. Runsas valkoinen kukinta. Hyvin talvenarka kokeilukasvi. Käytetty paljon köynnösruusujen jalostuksessa. Kiina. (I)
ROSA WOODSII Lännenruusu
Keskikokoinen pensas, 1.5-2 m. Pystykasvuinen. Vaaleanpunaiset kukat kesä-elokuussa. Tummanpunaiset kiulukat. Läntinen P-Amerikka. I-?
VANHAT PENSASRUUSUT
ROSA ALBA-ryhmä NEIDONRUUSUT
Kaarevaoksaisia pensaita, keskikokoisia tai isoja, 1.5-2 m. Vähäpiikkisiä. Yleensä juurivesattomia. Lehdet sinertävän harmaanvihreitä. Kukat valkoisia tai vaaleanpunaisia, puolikerrottuja tai kerrottuja. Kukat erittäin tuoksuvia. Kukkivat heinäkuussa. Viljelty hyvin pitkään. Olivat suosittuja keskiajalla. Suhteellisen talvenkestäviä. Au, tuore, runsasravinteinen.
ROSA ALBA-ryhmä 'AMELIA' Neidonruusut
Matalakasvuinen, n. 1 m. Puolikerrotut kukat aluksi vaaleanpunaisia, haalistuvat valkoisiksi. Muistuttaa 'Celsiana' -lajiketta. Ranska 1823. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'BELLE AMOUR' Neidonruusut
Keskikokoinen, 1.5 m. Puolikerrotut lohenvaaleanpunaiset kukat. Kukissa miellyttävä, mirhan kaltainen tuoksu. Ranska 1900-l. alku. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'BLANCHE DE BELGIQUE' Neidonruusut
Keskikokoinen. Pystykasvuinen. Kerrotut puhtaanvalkoiset kukat. Voimakastuoksuinen. Ranska 1817. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'CELESTIAL' Neidonruusut
Keskikokoinen. Puolikerrotut hennon ruusunpunaiset-vaaleanpunaiset kukat. Kukat kaunismuotoisia. Hollanti 1700-l. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'CHLORIS' Neidonruusut
Keskikokoinen. Lähes piikitön. Tummalehtinen. Kukat tiheään kerrannaiset, vaaleanpunertavat. Ranska. n. 1820. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'FELICITE PARMENTIER' Neidonruusut
Keskikokoinen. Tummalehtinen. Kukat kirkkaan vaaleanpunaiset, tiheään kerrannaiset. Ranska. n. 1820. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'KÖNIGIN VON DÄNEMARK' Neidonruusut
Pieni tai keskikokoinen. Tumman sinivihreä lehdistö. Voimakkaan vaaleanpunaiset isot kukat. Kukat tiheään kerrannaisia, nelijakoisia. Talvenarka. Yksi kauneimmista neidonruusuista. Saksa 1826. (I-?)
ROSA ALBA-ryhmä 'MAIDEN'S BLUSH' Neidonruusut
Keskikokoinen, voimakaskasvuinen. Harmahtava lehdistö. Kerrotut vaaleanpunertavat kukat. Tunnetuin neidonruusulajike. Talvenkestävä. Viljelty Euroopassa jo ennen 1500-lukua. I-III
ROSA ALBA-ryhmä 'MINETTE' Mustialanruusu
Pieni tai keskikokoinen. Vaaleanpunaiset, voimakastuoksuiset kerrotut kukat. Kukat sietävät huonosti sadetta. Hyvin talvenkestävä. Yleinen, perinteinen lajike Suomessa. Nimetty Mustialan maatalousoppilaitoksen mukaan. Ranska 1819. I-V
ROSA ALBA-ryhmä 'MME LEGRAS DE ST. GERMAIN' Neidonruusut
Keskikokoinen, voimakaskasvuinen, n. 2 m. Lähes piikitön. Suuret valkoiset tiheään kerrotut kukat. Voimakastuoksuinen. Muistuttaa 'Mme Plantier' -lajiketta. Voi kasvattaa myös köynnösruusuna. Eurooppa n. 1848. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'MME PLANTIER' Neidonruusut
Keskikokoinen tai iso, 2-3 m. Rentokasvuinen. Vähäpiikkinen. Suuret tiheään kerrotut valkoiset kukat. Voimakastuoksuinen. Voi kasvattaa myös köynnösruusuna. Hieman talvenarka, vaatii suojaisen kasvupaikan. Ranska 1835. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'POMPON BLANC PARFAIT' Neidonruusut
Pienehkö. Leveäkasvuinen. Pienet tiheään kerrannaiset nappimaiset kukat, väriltään sinertävän vaaleanpunaisia. Ranska 1876. I-?
ROSA ALBA-ryhmä 'SUAVEOLENS' ('SEMIPLENA') Neidonruusut
Keskikokoinen tai iso. Puolikerrotut puhtaanvalkoiset kukat, joissa keltainen keskusta. Voi kasvattaa myös köynnösruusuna. Hyvin vanha lajike, ehkä 1000-vuotias. Talvenkestävä. I-III
ROSA BIFERA-ryhmä dbt SYYSDAMASKONRUUSUT
Matalahkoja pensaita, n. 0.5-1 m. Kukkivat heinäkuussa ja toistamiseen syksyllä. Kukat voimakastuoksuisia. Vanhimpia lajikkeita viljelty jo muinaisessa Persiassa. Käytetään ruusuöljyn tuottamiseen. (Alkuperäinen risteymä: R. Gallica-ryhmä x R. moschata). Talvenarkoja. Au, tuore, runsasravinteinen. Suojainen ja lämmin kasvupaikka.
ROSA BIFERA-ryhmä ROSE DE RESCHT' Syysdamaskonruusut
Pieni pensas. n. 0.5 m. Tiheäkasvuinen. Kukat tumman karmiininpunaiset, tiheään kerrannaiset. Pääkukinta heinäkuun alussa, yksittäisiä kukkia syksyn loppuun asti. Ikivanha, suosittu lajike. Luetaan usein Portland-ryhmään. Talvenarka. Lähi-Itä. I-(II)
ROSA BIFERA-ryhmä 'QUATRE SAISONS' Syysdamaskonruusut
Pieni pensas. Pysty, tiheäkasvuinen. Suuret kerrotut silkkimäiset, vaaleanpunaiset kukat. Talvenarka. Vanhin syysdamaskonruusu. (syn. 'Autumn Damask'). Lähi-Itä. (I)
ROSA BLANDA-ryhmä
Keskikokoisia pensaita, 1.5-2 m. Lähes piikittömiä. Versot punertavia. Runsas kukinta ja kiulukkasato. Kanadanruusun (R.blanda) risteymiä.
ROSA BLANDA-ryhmä 'BETTY BLAND' Blandaruusut
Voimakaskasvuinen. Suurehkot puolikerrotut ruusunpunaiset kukat. Kukkii kesä-heinäkuussa. Kanada 1925. I-?
ROSA BLANDA-ryhmä 'TOUKONIITTY' Blandaruusut
Pystykasvuinen, n. 2 m. Vesoaa runsaasti. Kiiltävät punaiset versot. Hennon ruusunpunaiset puolikerrotut kukat. Runsaasti tummanpunaisia kiulukoita. Oranssinpunainen syysväritys. Löytöruusu Helsingistä. I-IV(V)
ROSA BOURBON-ryhmä BOURBONRUUSUT
Keskikokoisia pensaita, n. 1.5 m. Kukat suuria, voimakastuoksuisia ja tiheään kerrannaisia. Osa lajikkeista kukkii toistuvasti. Talvenarkoja. Au, tuore, runsasravinteinen. Suojainen, lämmin kasvupaikka. Lähtöisin Réunionin saarelta ( l'Ile de Bourbon) Intian valtamerellä. Jalostettiin ahkerasti 1800-luvun Ranskassa.
ROSA BOURBON-ryhmä 'COMMANDANT BEAUREPAIRE' Bourbonruusut
Voimakaskasvuinen. Erikoiset karmiininpunaiset kukat joissa vaaleanpunaisia laikkuja. Kukat tiheään kerrottuja ja voimakastuoksuisia. Kukkii heinäkuussa. Ranska 1874. I-(II)
ROSA BOURBON-ryhmä 'GREAT WESTERN' Bourbonruusut
Tiheä, voimakaskasvuinen pensas. Kukat tumman karmiinin- tai purppuranpunaisia, joissa vaaleampia läikkiä. Tiheään kerrannaiset nelijakoiset kukat suurissa tertuissa. Voidaan kasvattaa myös köynnösruusun tapaan. Kukkii heinäkuussa. Ranska 1838. I-(II)
ROSA BOURBON-ryhmä 'LOUISE ODIER' Bourbonruusut
Voimakaskasvuinen. Tiheään kerrotut pyöreähköt kukat tiheissä tertuissa. Kukkien väri ruusunpunainen. Pääkukinta heinäkuussa. Kukkii loppusyksyyn asti. Suosittu, mutta talvenarka lajike. Ranska 1851. I-(II)
ROSA BOURBON-ryhmä ZIGEUNERKNABE' ('GIPSY BOY') Bourbonruusut
Pystykasvuinen, piikkiset jäykät versot. Kukat tumman purppuranpunaisia, tiheään kerrannaisia. Kukkii heinäkuussa. Voi kasvattaa myös köynnösruusun tapaan. Talvenkestävin bourbonruusu. Menestynyt Mikkelissä asti. Unkari/Saksa 1909. I-II(III)
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä KARTANORUUSUT Kartanoruusut
Matalia tai keskikokoisia pensaita, 1-1.5 m. Leveitä, tuuheita, hentoversoisia. Kukat suuria, tiheään kerrannaisia, voimakastuoksuisia. Kukat yksittäin, nuokkuvia. Kukkivat kerran kesässä heinäkuussa. Melko talvenkestäviä. Jalostettu etenkin Hollannissa 1600-1700-luvulla.
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä 'BLANCHE FLEUR' Kartanoruusut
Voimakaskasvuinen, 1-1.5 m. Kermanvalkoiset, reunoistaan punertavat, tiheään kerrannaiset kukat. Ainoa valkoinen kartanoruusulajike. Ranska 1835. I-?
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä CRISTATA' ('CHAPEAU DE NAPOLEON') Kartanoruusut
Matalahko pensas. Suuret kerrotut syvän vaaleanpunaiset kukat. Verholehdet tiheään liuskoittuneita. Nuput muistuttavat kolmikulmaista hattua, joita Napoleonin sotilaat käyttivät. Arvostettu lajike. Sveitsi 1820. I-?
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä 'FANTIN LATOUR' Kartanoruusut
Syvän vaaleanpunaiset maljamaiset kerrotut kukat, jotka ovat reunoilta vaalempia. Alkuperä tuntematon. I-?
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä 'ONNI' Kartanoruusut
Keskikokoiinen, kaarevaoksainen. Ylimmät versot lähes piikittömiä. Kerrotut syvän vaaleanpunaiset kukat. Tekee runsaasti oransseja kiulukoita. Erittäin talvenkestävä. Todennäköisesti ei ole kartanoruusu. Löytöruusu Rovaniemeltä v. 1950. I-VI
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä 'PARVIFOLIA' Kartanoruusut
Matala, 0.5 m. Pysty- ja tiheäkasvuinen. Pienilehtinen. Nappimaiset pienet purppuranpunaiset kerrotut kukat. Menestynyt hyvin E-Suomessa. On luultavasti sama ruusu kuin 'Pompon de Bourgogne'. Viljelty jo 1600-luvulla. I-?
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä 'PIKKALA' Kartanoruusut
Keskikokoinen, tiheäpiikkinen. Kerrotut anilliininpunaiset pallomaiset kukat. Voimakastuoksuinen. Kukkii melko myöhään heinäkuussa. Talvenkestävä. (syn. 'Pikkalan Kaunotar'). Löytöruusu Siuntiosta. I-III
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä 'PETITE DE HOLLANDE' Kartanoruusut
Matalahko, pienilehtinen. Pienet nappimaiset vaaleanpunaiset kukat. Tuoksuva ja runsaskukkainen miniatyyrilajike. Hollanti 1800-l. alku. I-?
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä ROBERT LE DIABLE' Kartanoruusut
Matala, hieman lamoavakasvuinen. Tummanvihreä lehdistö. Kukat kerrottuja karmiininpunaisia, purppuransävyisiä. Kukkii myöhemmin kuin muut kartanoruusut. Arvostettu lajike. Ranska. I-?
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä dbt 'TUNNELITIE' Kartanoruusut
Matala, rentokasvuinen, 0.5 m. Kirkkaanvihreät paksut lehdet. Tumman ruusunpunaiset, tiheään kerrannaiset kukat. Löytöruusu Helsingistä. I-II
ROSA CENTIFOLIA-ryhmä dbt 'TÄHTITORNINKATU' Kartanoruusut
Matala, rentokasvuinen, 1 m. Kukat sinertävän vaaleanpunaisia, reunoilta vaaleampia. Pallomaiset tiheään kerrannaiset kukat. Todennäköisesti tämä lajike on damaskonruusulajike 'Blush Damask'. Talvenkestävä. Löytöruusu Helsingistä. I-III
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä SAMMALRUUSUT
Leveäkasvuisia matalahkoja pensaita, 0.5-1 (1.5) m. Tukevaversoisia. Muistuttavat kartanoruusuja. Kukkapohjusta ja verholehtiä peittää tiheä sammalmainen nystykarvoitus, joka tuoksuu pihkalle tai palsamille. E-Suomessa kohtalaisen talvenkestäviä, vaurioituvat ankarina talvina. Ovat syntyneet kartanoruusun silmumutaatiosta. Jalostettu etenkin Ranskassa 1800-luvulla.
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'BARON DE WASSENAER' Sammalruusut
Keskikokoinen, pystykasvuinen, n. 1.5 m. Tummalehtinen. Kerrotut kuppimaiset purppuranpunaiset kukat. Kestää hyvin härmää. Ranska 1854. I-?
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä COMMON MOSS' ('COMMUNIS') Sammalruusut Matalahko. Vaaleanpunaiset kerrotut kukat. Voimakastuoksuinen. Nystykarvoitus tiheää, punertavanruskeaa. Ranska 1600-l. loppu. I-?
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'COMTESSE DE MURINAIS' Sammalruusut
Keskikokoinen, rentokasvuinen. Kerrotut vaaleanpunaiset kukat haalenevat kermanvalkoisiksi. Nystykarvoitus runsasta, voimakastuoksuista. Ranska 1843. I-?
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'EUGENIE GUINOSSEAU' Sammalruusut
Keskikokoinen. Kuppimaiset kerrotut kukat. Kukkien väri voimakkaan vaaleanpunaisesta purppuraan. Voi kukkia toistamiseen syksyllä. Ranska 1864. I-?
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'HENRI MARTIN' Sammalruusut
Matalahko, n. 1 m. Tummalehtinen. Kerrotut karmiininpunaiset kukat. Runsaskukkainen. Yksi kauneimmista lajikkeista. (Syn. 'Red Moss'). Ranska 1863. I-II
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'JAMES MITCHELL'' Sammalruusut
Keskikokoinen. Kerrotut anilliininpunaiset kukat. Aikaisimmin kukkiva sammalruusu. Terve ja runsaskukkainen lajike. Ranska 1861. I-?
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'MARECHAL DAVOUST' Sammalruusut
Matalahko, pystykasvuinen. Harmahtavan vihreä lehdistö. Kerrotut ruusunpunaiset kukat, reunoilta liilanpunaiset. Ranska 1877. I-II
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'NUITS DE YOUNG' Sammalruusut
Keskikokoinen, n. 1.5 m, tuettuna korkeampi. Pystykasvuinen. Tumma, pronssinsävyinen lehdistö. Kerrotut tumman purppuranpunaiset, lähes mustanpunaiset samettimaiset kukat. Keltaiset heteet. Tummakukkaisin sammalruusulajike. Talvenkestävä. (syn. 'Old Black', 'Black Moss'). Ranska 1845. I-II
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'PELISSON' Sammalruusut
Matalahko, pystykasvuinen. Kerrotut purppuranpunaiset kukat. Nystykarvoitus tummanvihreää. Ranska 1848. I-?
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä 'VAARALA' Sammalruusut
Matalahko. Kerrotut ruusunpunaiset kukat. Runsaskukkainen. Talvenkestävä. Löytöruusu Vantaalta. I-II
ROSA CENTIFOLIA MUSCOSA-ryhmä ZOÉ' Sammalruusut
Matalahko, kaarevaoksainen. Vaaleanvihreä lehdistö. Kerrotut vaaleanpunaiset kukat, joissa keltainen keskusta. Ranska n. 1820. I-II
ROSA DAMASCENA-ryhmä KESÄDAMASKONRUUSUT
Matalahkoja, yleensä n. 1 m. Leveäkasvuisia. Kerrotut, suuret litteät kukat. Kukat voimakastuoksuisia. Kukkivat kerran kesässä heinäkuussa. Jalostettu erityisesti 1800-luvun Ranskassa. Melko talvenarkoja, mutta kestävämpiä kuin syysdamaskonruusut. Monimuotoinen ryhmä. (Alkuperäinen risteymä mahdollisesti R. Gallica-ryhmä x R. phoenicia).
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'BLUSH DAMASK' Damaskonruusut
Matalahko, rentokasvuinen. Tiheään kerrannaiset, nuokkuvat vaaleanpunaiset kukat. Runsaskukkainen. Talvenkestävin damaskonruusuista. Menestynyt hyvin E-Suomessa. Ikivanha lajike, viljelty jo 1700-luvulla. I-III
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'BOTZARIS' Damaskonruusut
Litteähköt, tiheään kerrotut nelijakoiset kukat. Kukat kermanvalkoisia. Arvostettu lajike. Muistuttaa neidonruusuja. Jalostaja tuntematon. 1856. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'CELSIANA' Damaskonruusut
Keskikokoinen, n. 1.5 m. Säännöllinen kasvutapa. Suuret puolikerrotut nuokkuvat kukat. Väri vaaleanpunainen, haalistuu lähes valkoiseksi. Pidetään yhtenä kauneimmista vanhoista ruusuista. Menestynyt hyvin E-Suomessa. Viljelty Hollannissa jo 1700-l. alussa. I-II
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'ISPAHAN' Damaskonruusut
Suuret, tiheään kerrannaiset vaaleanpunaiset kukat. Kukkii pidempään kuin muut lajikkeet. Viljelty Lähi-Idässä jo 1800-l. alussa. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'LEDA' Damaskonruusut
Matala, tiiviskasvuinen. Valkoiset tai vaaleanpunertavat tiheään kerrannaiset kukat. Terälehdet reunoistaan punaisia. (syn. 'Painted Damask'). 1800-l. alku. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'MARIE LOUISE' Damaskonruusut
Matalahko, vähäpiikkinen. Voimakkaan vaaleanpunaiset tiheään kerrotut kukat. Runsaskukkainen. Ranska 1813. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'MME HARDY' Damaskonruusut
Keskikokoinen, n. 1.5 m. Puhtaanvalkoiset, tiheään kerrannaiset kukat. Voimakastuoksuinen. Arvostettu lajike. Yksi kauneimmista vanhoista ruusuista. Menestynyt hyvin E-Suomessa. Ranska 1832. I-II
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'MME ZOETMANS' Damaskonruusut
Matalahko. Tummalehtinen. Kerrotut, hennon vaaleanpunaiset kukat, jotka haalistuvat lähes valkoisiksi. Ranska 1830. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'OMAR KHAYYAM' Damaskonruusut
Matala, alle 1 m. Harmaanvihreä lehdistö. Vaaleanpunaiset tiheään kerrannaiset nelijakoiset kukat. Suuret ja makeantuoksuiset kukat. Talvenarka. Saanut alkunsa persialaisen runoilijan Omar Khayyamin haudalla kasvaneista ruusuista. Britannia 1893. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä 'PINK LEDA' Damaskonruusut
Matala, tiiviskasvuinen. Kirkkaan vaaleanpunaiset kukat. Muilta osin muistuttaa lajiketta 'Leda'. Saksa 1800-l. alku.
ROSA DAMASCENA-ryhmä TRIGINTIPETALA' ('KAZANLIK') Damaskonruusut Matalahko tai keskikokoinen. Tummalehtinen. Puolikerrotut vaaleanpunaiset kukat. Erittäin voimakastuoksuinen. Viljellään Bulgariassa ruusuöljyn tuotantoon. Ikivanha lajike Lähi-Idästä. I-?
ROSA DAMASCENA-ryhmä YORK AND LANCASTER' ('VERSICOLOR') Damaskonruusut Keskikokoinen. Vaaleanpunertavat tai valkoiset puolikerrotut kukat. Samassa pensaassa usein monenvärisiä kukkia. Kukat joskus kaksivärisiä. Ikivanha lajike. Viljelty jo 1500-luvulla. Menestynyt kohtalaisesti Helsingissä. I-?
ROSA FRANCOFURTANA-ryhmä Kirkonruusut
Keskikokoisia, pystykasvuisia. Muistuttavat ranskanruusuja. Syntyneet Gallica-ryhmän ja metsäruusun (R.majalis) risteymästä. Tällainen ruusu löydettiin Saksan Frankfurtista vuonna 1583. Talvenkestävyys parempi kuin ranskanruusuilla.
ROSA FRANCOFURTANA-ryhmä 'EMPRESS JOSEPHINE' Kirkonruusut
Leveäkasvuinen, 1-1.5 m. Vähäpiikkinen. Puolikerrotut sinertävän vaaleanpunaiset kukat, joissa marmorimainen kuviointi. Terälehdet aaltoilevia, paperimaisen ohuita. Kukkii heinäkuussa. Arvostettu lajike, pidetään yhtenä kauneimmista vanhoista ruusuista. I-II
ROSA FRANCOFURTANA-ryhmä 'SPLENDENS' Valamonruusu
Pystykasvuinen, 1.5-2 m. Vähäpiikkinen. Tuuhea ja terve tummanvihreä lehdistö. Suuret lähes yksinkertaiset loistavan karmiininpunaiset kukat. Keltaiset heteet. Kukkii kesä-heinäkuussa. Suomalainen perinneruusu. Runsaskukkainen ja talvenkestävä. Alkuperä tuntematon. I-V(VI)
ROSA GALLICA-ryhmä RANSKANRUUSUT Ranskanruusut
Matalahkoja tai keskikokoisia, 1-1.5 m. Tukevaoksaisia, tiheäkasvuisia. Kukkivat heinäkuussa. Pidetään vanhimpina kaikista ruusulajikkeista. Lähtöisin gallianruusun (R. gallica) risteymistä. Jalostettu Ranskassa, Englannissa ja Hollannissa 1600-1800 -luvuilla. Talvenkestävyys useimmiten hyvä.
ROSA GALLICA-ryhmä 'AIMABLE AMIE' Ranskanruusut
Matalahko, kaarevaoksainen. Anilliininpunaiset tiheään kerrannaiset nelijakoiset kukat. Hollanti 1800-l. alku. I-II
ROSA GALLICA-ryhmä 'BELLE DE CRECY' Ranskanruusut
Matala, alle 1 m. Pysty, hento-oksainen. Tummalehtinen. Tiheään kerrotut nelijakoiset kukat. Kukat kirsikanpunaisia, vanhemmiten violetinsävyisiä. Ranska 1828. I-II
ROSA GALLICA-ryhmä 'CAMAIEUX' Ranskanruusut
Pystykasvuinen. Kerrotut kirsikanpunaiset kukat, joissa valkoisia ja vaaleanpunaisia raitoja. Vanhemmiteiten kukat violetinsävyisiä. Ranska 1826. I-II
ROSA GALLICA-ryhmä 'CARDINAL DE RICHELIEU' Ranskanruusut
Matalahko, vähäpiikkinen. Nappimaiset kukat sinivioletin värisiä, tiheään kerrottuja. Yksi tummakukkaisimmista lajikkeista. Belgia n. 1840. I-II